Jenni ”Out of Office” kertoo minusta hieman lisää. Sen lisäksi että välitän asuntoja, olen myös radiotoimittaja, asuntosijoittaja, Suomen vuokranantajat ry:n hallitusjäsen, tanssiohjaaja, esiintyjä ja parturi-kampaaja.

Ensimmäiseltä koulutukseltani olen parturi-kampaaja ja sen jälkeen olen valmistunut kauppatieteiden maisteriksi Helsingin kauppakorkeakoulusta.

Vaikka minulla on monta rautaa tulessa, olen hyvä organisoimaan aikatauluni, ja aikaa on aina siihen mitä teen. Lisäksi olen tyytyväisenä huomannut, että kaikesta tekemästäni on ollut hyötyä tässä ja nyt. Nautin töistäni, ja eri työt tasapainottavat mukavasti toisiaan.

Pidän haasteista – tai olen vähintäänkin yllytyshullu. Suunnitelmissa on lisää asuntoihin liittyviä projekteja. Niistä lisää blogissa sitä mukaa kun alkaa tapahtua.

Ystäväni luonnehtivat minua iloisena, avoimena, sosiaalisena, energisenä sekä että olen aina oma itseni. Tulen erinomaisesti toimeen erilaisten ihmisten kanssa ja pidän uusien ihmisten kohtaamisesta.

Vapaa-ajalla matkustan aina kun mahdollista. Kohteeni valitsen usein sukellusvesien tai tanssin perusteella. Opettelen vedenalaista kuvausta. Myös erilaiset kulttuurit ja uudet tuttavuudet kiinnostavat.

Työpäiväni usein venyvät, mutta koska teen itselleni mieluisia asioita, tunteja ei tule laskenneeksi. Muutamina iltoina viikossa opetan vogue-tanssia tai menen itse treenaamaan. Voguesta on tullut minulle elämäntapa ja –asenne. Se on itseilmaisukeino ja on ihana huomata miten se voimaannuttaa myös oppilaita.

Osallistun myös aktiivisesti erilaisiin tanssitapahtumiin ja voguekilpailuihin, menestyksekkäästikin ;) Sivuilla löytyvästä Vogue -linkistä voi käydä katsomassa tanssikuviani tästä vielä meille suomalaisille melko vieraasta tanssilajista.

Asun Siltasaaressa unelmieni kodissa. Kaupat asunnosta tehtiin syksyllä 2014 pitkän haaveilun jälkeen. Suunnittelin kotiini uuden keittiön ja sitä vielä viimeistellään.

Moni voikin miettiä miten tähän kaikkeen löytyy aikaa. Siihen mitä tykkää aidosti tehdä, mihin itsellä on suuri intohimo, siihen löytyy aina aikaa!